HUHTIKUUN KASVI Pioni 'Coral Charm'


Kevään 2019 trendiväreissä loistava hybridipioni Paeonia hybr. 'Coral Charm' on kauniin korallinpunainen ja se vaihtaa väriään kukinnan edetessä tummasta oranssinvaaleanpunaisesta nupusta korallinväriseksi avautuneeseen kukkaan ja muuttuu edelleen lähes valkoiseksi ennen lakastumistaan. Tätä pionia on käytetty perennana mutta myös leikkokukkana. Samuel Wissing on rekisteröinyt lajikkeen 1964. Kukat ovat melko kookkaita ja puolikerrottuja eivätkä siis niin muhkeita kuin monet perinteiset kiinanpionit ja kukkavarret pysyvätkin sen vuoksi paremmin pystyssä. Jos siis kaipaa pionien ystävänä vaihtelua, tämä on hyvä vaihtoehto.

Itselläni 'Coral Charm' kukki toisena vuotena istutuksesta, jolloin tuli kaksi kukkaa. Pionit pitävät siitä, että saavat kasvurauhan ja tulevalle kesälle odottelen jo parempaa kukintaa juuriston vahvistuttua. Tämän pionin kaveriksi olen istuttanut samana vuonna 'Coral Sunsetin' ja 'Pink Hawaian Coralin', joista 'Coral Charm' lähti parhaimmin kasvuun. Nämä pionit sopivat hyvin violetti- ja sinisävyisten, keltaisten ja valkoisten perennojen kanssa. Kasvilla saadaan myös punaisen eri sävyjen kanssa herkullisia yhdistelmiä, mutta silloin pitää olla hyvin tarkka värisilmä, jotta konaisuus pysyy harmonisena.

Kuvassa vasemmalla 'Coral Sunset' hieman vaalenneeena ja oikealla 'Coral Charm' jo lähes valkoisena.

Pioni 'Coral Sunset' täysin auenneena. Hyvin samansävyinen kukka kuin 'Coral Charmilla'



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Syksyllä tehtävän pihasuunnittelun edut ja puutarhanhoidosta lyhyesti hyggen/kotoilun ohessa

Kasvikuvia suunnittelijan puutarhasta ja uudet weppisivut